Asiantuntija, koulutuksen kehittäminen

Vaasan yliopistossa ajatellaan ennakkoluulottomasti ja haluamme rakentaa kestävän tulevaisuuden. Olemme tutkimuksen ja opetuksen laatuun panostava ja aikamme haasteisiin tarttuva yliopisto. Koulutamme vastuullisia ja kansainvälisesti suuntautuneita johtajia ja asiantuntijoita. Olemme tunnettuja koulutuksen korkeasta laadusta ja innostavista opettajistamme. Yliopistomme ytimen muodostaa kauppatieteiden, tekniikan sekä hallinto- ja viestintätieteiden korkeatasoinen osaaminen. Tieteenalakohtaista tutkimusta täydentävät ilmiölähtöiset tutkimusalustamme. 

Opiskelun ja koulutuksen palvelut (OPKO) vastaa yliopiston tutkinto- ja opintoasioiden hallinnosta, kehittämisestä ja koordinoinnista. Opiskelun ja koulutuksen palvelut tarjoavat yliopiston kotimaisille ja kansainvälisille opiskelijoille keskeisiä ohjaus- ja neuvontapalveluita sekä henkilöstölle koulutuksen tukipalveluita.

Haemme nyt koulutuksen kehittämisen asiantuntijaa tukemaan koulutusohjelmarakenteiden kehittämistä ja pedagogisia ratkaisuja. Tehtävä sijoittuu opiskelun ja koulutuksen palveluiden kehittämistiimiin. Kahden vuoden määräaikainen työsuhde alkaa 1.11.2021 tai sopimuksen mukaan.

Sinun tehtäväsi

Tehtävässä kehität yliopiston koulutusohjelmien sisältöä, houkuttelevuutta, kilpailukykyä ja markkinointia tiiviissä yhteistyössä akateemisten yksiköiden koulutusohjelmavastaavien kanssa. Kehitystyön painopistealueet ovat ohjelmien kehittäminen, koulutuksen kansainvälistäminen ja yritysyhteistyö. 

Osallistut strategisen korkeakoulujen kansainvälisyyttä edistävän Talent Boost -hankkeen toimenpiteiden jalkauttamiseen koulutusohjelmiin, hallintoon ja opiskelijoiden palveluihin. Tämän lisäksi tarjoat koulutuksen kokonaisuuden kehittämiseen liittyvää asiantuntijatukea dekaaneille ja koulutusohjelmavastaaville. 

Tarjoamme sinulle erityisen monipuolista ja kiinnostavaa tehtävää, jossa toimit osana innostunutta ja osaavaa tiimiä, pääset tekemään yhteistyötä yliopistolaisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa, ja olet mukana luomassa ja toimeenpanemassa uusia koulutuskokonaisuuksia.

Odotamme sinulta

  • soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
  • kokemusta korkeakoulutuksen kehittämistehtävistä
  • osaamista pedagogisesta johtamisesta 
  • pedagogista koulutusta
  • palveluhenkistä asennetta, järjestelmällistä työotetta, tarkkuutta sekä oma-aloitteisuutta
  • erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja  
  • sujuvaa suullista ja kirjallista suomen ja englannin kielen taitoa. 

Aikaisempi kokemus vastaavanlaisista tehtävistä sekä korkeakouluhallinnollisesta työstä katsotaan eduksi.

Palkka

Tehtävä sijoittuu yliopistojen palkkausjärjestelmän muun henkilökunnan vaativuustasolle 9 (3000,63 €/kk).  Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. 

Hakeminen

Tehtävää haetaan Vaasan yliopiston sähköisellä hakulomakkeella (Jätä hakemus -painike alla). Hakemukseen tulee liittää vapaamuotoinen hakemus ja CV. Hakuaikaa on jatkettu 30.9.2021 asti. Aiemmin tehtävää hakeneet huomioidaan.

Lisätietoja

  • Koulutuksen palveluiden päällikkö Helena Varmajoki, 029 449 8174
  • Sähköposti: etunimi.sukunimi@uwasa.fi
  • Hakujärjestelmään liittyvät kysymykset: careers@uwasa.fi
  • Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika

Suomen kauneimmalla kampuksella meren rannalla viihtyvät Vaasan yliopiston 5000 opiskelijaa ja 500 työntekijää. Yliopistoyhteisömme on kansainvälinen: meitä on yli 80 maasta. Työantajana panostamme henkilöstön työhyvinvointiin tarjoamalla mahdollisuuksia osaamisen ja opetuksen kehittämiseen, joustavat työaikajärjestelyt sekä laajan työterveyshuollon. Vilkas kampuselämä pitää huolen, että pääset osaksi tiivistä työyhteisöä ja verkostoidut. Meille on myönnetty HR Excellence in Research -tunnustus. Lue lisää meistä: www.uwasa.fi/fi/yliopisto-tyopaikkana.

Hakuaika alkaa: 30.08.2021 14:00Hakuaika päättyy: 30.09.2021 23:59

Jaa ilmoitus